You are here

Ohjeet

JOTA alkaa lauantaina kello 00.00 Suomen Aikaa ja päättyy sunnuntaina 23.59 SA. JOTA on maailman partiolaisten suurin vuotuinen tapahtuma. Mukana on arviolta 500 000 partiolaista noin 120 eri maasta. Radioamatööriasemia on mukana lähes 10.000. Partioasemat kutsuvat toisiaan merkeillä "CQ JAMBOREE" tai sähkötyksellä CQ JAM. JOTAssa mukana olevat radioamatööriasemat voivat liittää tunnukseensa /J. Tapahtuman kansainvälinen pääasema operoi Genevessä kutsulla HB9S. Useimmat partiojärjestöjen radioamatööriasemat tunnistaa kutsumerkin kirjaimista JAM ja S.

Suomen pääasema on OH 2 JAM, jonka QTH on Kyyjärvellä.

Suomen partiolaisten SUF-, SGF- ja S-päätteiset asematunnukset ovat myös äänessä 2015

Vuosittaisista aikatauluista lisää aikataulusivulla>>

Lokikirja

JOTA-yhteyksistä pidetään lokikirjaa. Lokista tulee käydä selville, oliko vasta-asema partioasema. Lokin voi imuroida materiaalit-sivulta. JOTAn lokikirja lähetetään tapahtuman jälkeen (marraskuun loppuun mennessä) raportin kera sähköpostitse tai postitse JOTA-koordinaattorille. Raportin liitteeksi voi liittää esimerkiksi valokuvia, QSL-kortteja tai muuta tapahtumaan liittyvää materiaalia.

Partiolaisten kutsutaajuudet

Band SSB (phone) CW (morse)
80 m 3.690 & 3.940 MHz 3.570 MHz
40 m 7.090 & 7.190 MHz 7.030 MHz
20 m 14.290 MHz 14.060 MHz
17 m 18.140 MHz 18.080 MHz
15 m 21.360 MHz 21.140 MHz
12 m 24.960 MHz 24.910 MHz
10 m 28.390 MHz 28.180 MHz
6 m 50.160 MHz 50.160 MHz

Kutsukanavat ovat JOTAn aikana usein pääasemien (esim. HB9S) käytössä, mutta näiden taajuuksien läheisyydestä löytyy useimmat JOTA-asemat. Bandi- tai moderajoituksia ei JOTAssa ole, joten kaikki suomalaisille radioamatööreille sallitut taajuudet ja muodot ovat käytettävissä. Erityisen toivottavaa on, että voisitte mahdollisimman paljon aktivoida asemillanne Second Operaattoreita.

Pohjoismaiden yhteisestä JOTA-pelistä (eli JOTA Puzzle) saa tietoa Marialta OH0FM (JOTA-asemalla OH0SUF).
JOTA-Puzzle-peliissä morsekoodisanomia keräämällä ja tulkitsemalla mukana olevat saavat selville JOTA-tervehdyksen.
JOTA-puzzle ohjeita löytyy norjalaisten nettisivulta jotajoti.no/jota-joti-puzzle-2015
ja ruotsalsisten nettisivulta http://jota-joti.scout.se/nyhet/jota-puzzle-2015
Lisää tietoja ja omat pelisanomat saa kun on ohjeiden mukaan ilmoittautunut peliin mukaan ennen JOTAa,
mutta pelata voi vaikka ei ole omia pelisanomaia saanutkaan.

WOSMin JOTA-pelissä JAMPUZ on tänä vuonna (2015) mukana ainkin joku suomalainen partioasema (vihje: Ahvenanmaan suunalla). Pelissä tarittavan JID-koodin saa ilmoittautumalla netissä jotajoti.info ja mukaan ehkä pääsee vielä JOTAn aikanakin.
Tarkemmat tiedot ja ohjeet pelistä saa netistä jotajoti.info/jampuz ja pelaamista varten pitää olla ilmoittautunut WOSMille jotajoti.info sivulla.

JOTA-viikonloppuna pääasia ei ole yhteyksien määrä vaan niiden laatu. Tärkeintä on, että teillä kaikilla on hauskaa. Toivottavasti mahdollisimman monet mukana olevat partiolaiset suorittaisivat myös JOTA -taitomerkin. Ohjeet sivulta taitomerkkisivulla. Taitomerkkejä pitäisi olla kaikkien partiokauppojen ja piiritoimistojen valikoimissa.

Lisäksi voitte tilata kaikille osanottajille WOSM JOTA osallistumismerkin tai POhjoismaisen JOTA/JOTI 2015 osallistumismerkin (tai molemmat) - tarkempia tietoja Merkit-sivulla http://www.jota.partio.net/merkit/merkit

Tarpeellista materiaalia ja viime hetken tietoja löydätte näiltä sivuilta sekä osoitteesta: http://www.jotajoti.info